Kärrytellen

Kävin aamulla rapsuttelemassa poikia samalla kun lisäsin niille heiniä ja annoin aamusapuskat. En tiedä, onko ne viettäneet koko yön pihalla, mutta ovat ilmeisesti rakastuneet tuohon uuteen tarhaosioon, koska tulivat sieltä peräkanaa kun olin jonkun aikaa niitä huhuillut.. Molemmat joutuivat ensin hieman temppuilemaan ja vasta sitten oli kaura-annoksen aika. Kollilta pyysin peruuttamista pelkästä käsimerkistä ja sitten otettiin vielä "pohkeenväistöä" niin, että ruunan oli määrä tehdä samoin kuin mitä itse tein, tämä oli vasta toinen kerta kun moista yritän sille viestittää, ja kun se pohdintatauon ja parin erheellisen yrityksen jälkeen tarjosi jotakuinkin sivullevievää askelta, annoin kupin nenän eteen. Kessu taasen sai ruokansa heti, kun se teki elettäkään peruuttaakseen käsimerkin avulla :D Pöljä, mikä pöljä, ei siltä voi niin huiseja vaatia. Tänään olisi kaveri tulossa käymään ja sitä varten teinkin jo suunnitelman päivän liikutuksista - laitettaisiin Kessu kärryjen eteen ja minä otan Kollin käsihevoseksi, täten jos tuntuu ettei homma toimi, voin aina jalkautua ja kävellä ruunan kanssa takaisin kotiin.

Päivällä sitten kaverin tultua haettiin hevoset talliin varustettavaksi, kaveri sai toimia Kessun kanssa ja minä hoisin Kollin. Saivat seistä käytävällä vierekkäin, mutta kaveri varuuksi laittoi orin kiinni, kun ei ole niin tottunut pitämään hevosta irti. Sutaisin Kollilta vain pahimmat pölyt päältä, se oli hieman epävarman oloinen, kun ekan kerran tässä osoitteessa hääri joku toinenkin kaksijalkainen kuin minä (tai mies jotain heinänlisäämistä tai korjaushommia suorittamassa). Olin ensin suunnitellut sen kanssa tekeväni tallissa taas selkäännousuharjoituksia, mutta siirryinkin sitten pihan puolelle siksi aikaa, että Kessu olisi valjastettu ja valmiina lähtöön. Otin jakkaran mukaani ja ihan vain tallipihalla harjoiteltiin taas paikoillaanseisomista selkäännousussa, sitä, että mitään pahaa ei ole tapahtumassa. Eipä tuo enää pihalla kyllä pahemmin korvaansa lotkauttanut nojailuilleni ja jakkaralla pomppimiselleni. Lopulta hieman kyselevästi uskalsin nostaa jalkaani ruunan selän päälle, josta se hieman jännittyi, mutta ei pyrkinyt pois ja kun se hieman edes rentoutui taas, otin jalkani pois ja annoin porkkananpalasen. Kokeilin uudelleen jalkaa selän päälle, ja ruuna pysyi muuten rentona, mutta korvat olivat aika jäykänoloiset, uskaltauduin kuitenkin hivuttamaan itseäni vielä vähän enemmän sen selkään, ja kun jännitys hieman laukesi, siirsin taas painon täysin jakkaralla olevalle jalalleni ja hivuttauduin pois selästä. Tässä vaiheessa Kessu tulikin tallista ulos ja lopetin Kollin kanssa harjoittelun, koska ajattelin pitää orista kiinni sen aikaa, että kaveri sai sille vielä kärryt kiinni valjaisiin.

Kävelin alkukäyntejä kärryjen vierellä, Kessulla tuntui olevan virtaa reippaasti, Kollikin kipitti kyllä kuuliaisesti perässäni, mutta oli selkeästi nyreissään siitä, että Kessulla oli "johtajan" paikka. Kun olin varmistunut siitä, että Kolli hyväksyy tilanteen, eikä toisaalta myöskään suhtaudu kärryihin epäluulolla, hyppäsin itsekin kyytiin ja pian otettiin jo ensimmäinen kokeileva hölkkäpätkä. Kolli yritti alkuun vähän turhan innokkaasti ohituskaistalle ja luimisteli Kessulle, joka taasen nihkeili sen takia, että ruunanrupsukka sitä komentelee. Homma alkoi kuitenkin sujua aika kivasti kun Kolli uskoi paikkansa olevan kärryjen takana, josta se toisaalta ei myöskään päässyt kiukuttelemaan orille tästä johtohahmon "vaihdoksesta". Oli nätti keli, kosteiden kelien ja kohtalaisten pakkasten jäljiltä puissa oli paksu kuurakerros ja kaikki paikat kimmelsivät valkoisena pilvien raosta pilkottelevan auringon valossa. Ihan mahtavaa oli rupatella ja lasketella hölkkää ja reippaampaakin ravia pitkin pelto- ja metsäteitä. Hevosetkin tuntuivat tykkäävän lopulta ja askeleet senkuin pitenivät rennosti lompsuttaessa, jonka lisäksi niille tuntui hiki iskevän päälle kuin huomaamatta ja lopulta päädyin Kollin kanssa kävelemään viimeiset puolitoista kilometriä kotiin, kun sitä puuskututti niin paljon kunnon ollessa oripoikaa huonompi. Kessu jatkoi kaverini kanssa vielä yhden tieosuuden reippaammassa vauhdissa ja olimmekin tallin pihalla kohtalaisen samoihin aikoihin. Pidettiin Kollin kanssa kävelyvauhti aika leppoisana ja otettiin hieman taas askellusharjoituksiakin, jotta ruunalla pysyisi mieli korkealla, eikä vallan vain fleguuntuisi eteenpäin talsiessaan. On se vain niin herkkä ja hoksaavainen! Pysähdykset menevät jo minimaalisesta hidastamisesta ja olkien kohottamisesta, jonka lisäksi ruuna kopioi jo aika hanakasti niin sivuttaisliikkeet kuin eritahtiset eteen- ja taaksepäin suuntautuvat askelkuviot :D

Oltiin Kollin kanssa päästy jo tallin puolelle ja sillä oli loimikin jo selässään kun kuulin kärryttelijöiden saapuvan tallipihalle. Käskin Kollia seisomaan paikoillaan, mutta sutaisin varuuksi narua hieman kalterin ympärille, ettei sotkeennu jalkoihin jos ruuna liikkuisi ja menin auttamaan kärryt Kessun perästä pois. Tallissa pujottelimme orin takakäytävälle, koska olin viittä vaille valmis viemään ruunan takaisin pihattoon. Tarkastin vielä jätkältä jalat kolhujen varalta ja vähän koetin venytelläkin niitä, se vain tuntui vielä olevan hieman turhan jännittävää ruunaparalle ja hyvin pienestä etujalan venytyksestä sen jo palkitsinkin lopettamalla touhun. Päätin kuitenkin sitten odottaa vielä, että saadaan Kessu yhtäaikaa pihaton puolelle ja annoin Kollin odotella käytävällä kun kaverin kanssa yhdessä suittiin ja loimitettiin ori. Varsin tyytyväisenoloiset hevoset suuntasivat jälleen melko suoraa tietä lähimpien heinänkorsien kimppuun - sulassa sovussa, vierekkäin. Tuli kyllä todella hyvä mieli, reipasta liikuntaa ja vielä toveruuttakin.

Väliaikatiedotus

Vaikka päiväkirja huutaa merkintöjen pulassa, emme ole hevosten kanssa maanneet laakereillamme joulunaikaa! Tänään on pojilla vapaapäivä, joten voisin kerrata lyhyesti, mitä olemme tässä välissä saaneet aikaiseksi..

Kollin kanssa on otettu ensimmäinen ohjasajoharjoitus ja lisäksi alettu valmentamaan sitä tuleviin ratsastuskertoihin ihan vain opettelemalla paikallaseisomista erilaisissa tilanteissa ja simuloitu selkäännousua ilman selkäänmenoa - ensi kerralla saatetaan kyllä päästä jo selkään asti, koska viimeksi sain jo nojailla jakkaran päällä seistessäni ruunan selän ylitse ja olla siellä mahaltani ilman, että ruunalla olisi ollut mielenkiintoa reagoida asiaan muutoin, kuin kysymällä, saako hommasta jotain palkkaakin.. muutoinkin tuota seisomista on treenailtu ja se on kyllä todella nopeasti mennyt jätkän päähän - harvemmin tarvitsee sitä palauttaa takaisin paikoilleen, ellei eteen satu tilanne, joka on sen mielestä jännittävä tai epämukava, jolloin se väistää alta pois. Ohjasajossa ruunan kanssa otettiin ihan vain käyntiä, pysähdyksiä ja kääntymisiä molempiin suuntiin, se tuntui olevan Kollin mielestä aika jännittävää, mutta kun itse pysyttelin rauhallisena, enkä vaatinut sen suurempia temppuja, meni ruuna lopussa jo kohtalaisen rennosti ja tuntui hyväksyvän tilanteen ainakin siedettäväksi. Tarvitsee kyllä vielä paljon siedättymistä, että mitään kunnollista työskentelyä voisi saada aikaiseksi. Ruuna tarjoaa päänsä riimuun jo oikein erinomaisesti ja sietää harjatessa aikalailla kaikkea, kunhan liikkeet pysyvät rauhallisina, kaikki äkkinäinen saa sen varpailleen. Ollaan myös hieman ruvettu harjoittelemaan naksuttimen kanssa temppuja.. tai no, toistaiseksi vielä ollaan ihan perusasioiden äärellä ja naksuttimen ääni on alkanut toimia ruunalle selkeästi tietona tulevasta palkasta.

Kessun kanssa ollaan otettu erät kouluvääntöä sekä ohjasajoa ja suunnitelmissa olisi seuraavan kerran käydä kärryttelemässä. Ori on ruvennut pienin askelin vastaamaan herkemmin paineeseen, se on taluttaessa löytänyt upeasti paikkansa, eikä kyseenalaista sitä ja peruuttaa jo varsin mallikkaasti niin sivulta kuin edestäkin pyytäessä. Väistämisissä etuosa väistää herkemmin, takaosan kanssa joutuu käyttämään aina vain melko paljon painetta. Seisomistakin on hoidettaessa harjoiteltu ja välillä jätkä malttaa olla jo kohtalaisen hyvän tovin paikoillaan. Ohjasajaessa ukkeli ottaa takaosaa aika kivasti alle ja kulkee rennosti sekä rakenteeseensa nähden mukavasti ylämäkeen - kokeiltiin myös laukkatyöskentelyä, mutta siinä vielä tahti ja tempo olivat hakusessa, Kessun mielestä hidastin järjettömästi hommaa ja estin laukkaamasta kunnollisesti. Tai jotain. Selästä käsin kun tehtiin koulua, keskityin ravityöskentelyyn ja siirtymisiin, nopeisiin reaktioihin. Meni ihan kivasti jo lopussa :)

Näin vapaapäivän kunniaksi sain myös pihaton tarhaosaan väkertelemäni lisäosan valmiiksi - tosin näin talvisaikaan en saa mitenkään järkevästi hoidettua vanhaa aitaa kokonaisuudessaan pois, niin nyt jätkillä on sitten vähän eksoottisen muotoinen tuo pihatto.. uudessa osassa tarhaa on lähinnä metsikköä, ja sitä kautta saan kesällä helposti liitettyä laitumen suoraan pihattoon! Pojat kävivät innolla tutustumassa uuteen osaan tarhastaan ja maistelivat hieman kuusia sekä lehtipuiden vesoja. Tulevat nykyään jo tosi hyvin toimeen muutenkin, olenpa kerran ikkunasta bongannut niiden jopa rapsuttelevan toisiaan! Ehkä aavistuksen hätäisen ja kyselevän oloisesti, mutta kuitenkin, upea alku ystävyydelle <3

Kirpakkaa!

Huh, tuuli on laantunut, eikä luntakaan sada, mutta pakkanen on kiristynyt! Eipä se nyt vieläkään onneksi kauhian koville lukemille ole iskenyt, mutta huomaan kyllä, että jätkät viihtyy entistä paremmin heinäverkkojen tykönä, Kolli vaikuttaa lisäksi siltä, että sitä joutuu huonolla tuurilla loimittamaan, jos tästä vielä viilenee - ja varsinkin jos se pukkaa taas jonkun viiman pakkasen lisäksi. Ennen pihatolle menemistä vein kentälle ylimääräisen köyden, satulahuovan, viltin ja juoksutusvyön niin, että olisi sitten mistä valita, kun Kollin kanssa mennään työskentelemään ja jos se ottaa lunkisti, voidaa treeniä viltin ja jopa juoksutusvyön kanssa juttuja, jos sitä jännittää, tyydytään satulahuopaan ja yhteen naruun.. Pihaton suuntaan kävellessä kuulin seinän takaa kevyen hörähdyksen ja hevosten askeleita portin suuntaan - pojat tulivat kohtalaisen sopuisan oloisina katsomaan portille asti, että mikäs on tänään meininkinä! Sain annettua yhtä aikaa molemmille leivänmuruset ja sitten tarjosin Kollille riimua - sen piti ensin hieman mulkaista Kessulle ja odotti että ori ottaa pari askelta poispäin, ennenkuin tyynesti, rauhassa työnsi turpansa riimuun! Wow! Kehuin vuolaasti ääneen ruunaa, rapsuttelin harjantyvestä ja tarjosin vielä uuden leivänmurusenkin kunhan sain ensin riimun kiinni asti. Selkeästi alkaa luottamusta olla pelissä, kun ruuna noin oma-aloitteisesti on tulossa touhuamaan.

Räpelsin hieman portin kanssa ja kun vihdoin sain sen auki, meinasi ruuna lähteä muina miehinä ulos, kunnes hellästi (mutta jämäkästi) peruututin sen takaisin paikoilleen ja menin itse ulkopuolelle, josta annoin ruunallekin liikkumaluvan. Kun se oli päässyt portista luokseni, pyysin sitä peruuttamaan taas muutaman askelen, että sain portin kiinnikin, sitten lähdettiin kentän suuntaan katsomaan "uusia" juttuja. Kolli tuntui olevan varsin uteliaalla ja pirteällä tuulella, joten uskalsin sen kanssa ottaa ihan alkuun perusasioita, vähän väistätyksiä niin etu- kuin takapäälläkin, peruutusharjoitusten edistämistä pienempiin apuihin ja vähän myös käynti-ravi-käynti-siirtymisiä sitä mukaa, kuinka omat jalkani tikkasivat. Lopulta otin ruunan aidan vierustalle seisomaan ja esittelin sille satulahuopaa, jonka jälkeen hyvin rauhallisesti olin heittävinäni sitä jätkälle selkään - pieni sivuaskel ruunalta. Toisella kerralla seisoi jo paikoillaan ja annoin leivänmurenan. Sitten koetin huopaa jo selkään asti, hieman ruuna käänsi päätänsä, mutta muutoin oli varsin rennon oloinen - superhienoa, näissä asioissa ei toivoakseni siis ole suuria pelkotiloja aiheutettuna. Toistin jutut myös viltin kera, eikä ruuna ollut siitäkään oikein moksiskaan - lopulta vaihdoin takaisin satulahuopaan ja päätin koettaa vielä juoksutusvyötä. Sen selkäänlaitto meni vielä ilman ongelmia, mutta vyön päätä mahan alta hamuillessani ruuna jännittyi ja pyrki hieman eteenpäin. Seurasin sitä käsi yhä mahan alta ojennettuna ja vyön päästä kiinnipitäen ja heti kun ruuna seisahtui, päästin varovasti vyön tippumaan kädestäni ja ojensin itseni ylös. Kolli katseli minua hieman arvioivasti ja kun se tuntui rauhoittuneen, kumarruin uudelleen vyönpäätä hapuilemaan ja taas ruuna otti muutaman askeleen eteenpäin. Kolmannella yrittämällä se seisoikin jo paikoillaan ja sai siitä palkkion ja lopulta sain myös vyön kevyesti kiinnitettyä, josta se lähinnä heilautti hieman korviaan.

Tämä sai riittää varustekokeiluista, mutta jätin juoksutusvyön vielä ruunan päälle, kun pyysin sitä lähtemään ympyrälle, pienen epäröivän hetken jälkeen se riemastui luvasta liikkua ja lähti hyvin tarmokkaasti narunkantaman päähän ottaen siellä hienosti ympyrän uran ja pienestä ravi-käskystä innostuneena se ampaisi eteenpäin niin, että ravuritkin olisivat olleet kateellisia :D Hetken ravattuaan vauhti alkoi rauhottua, mutta pyysin jatkamaan reippaasti ja hetken päästä myös kokeilin, nousisiko laukka pyynnöstä. Maiskautuksen ja laukka-käskyn seurauksena ruuna ampaisi taas melkoista pukki-iloittelua eteen ja annoinkin sen purkaa tuntojaan niin kauan, kunhan muisti kulkea ympyrällä - ja muistihan se. Vaihdettiin vielä suunta ja tehtiin sama toiseenkin suuntaan, oikeassa kierroksessa tosin oli vielä hieman hakusessa tuo ympyrän muoto, mutta kyllä sekin loppua kohden parani, ruunaa selkeästi kun itseäänkin inhotti aina, kun naru kiristyi liiaksi. On se kiva nähdä, että liikkumisen iloa ainakin ruunasta löytyy! Vihdoin palautin ruunan takaisin pihattoon ja siellä oli taas Kessu hörisemässä tervetulemisia..

Sitten hevosen vaihto ja riimua tarjoamaan Kessulle, Kolli jäi häilymään siihen lähelle arvostelevia katseita luoden, joten hääsin sen hieman kauemmaksi, ennenkuin tarjosin riimua uudelleen orille. Sain aika hyvän tovin odotella, ennenkuin Kessu "muisti" että mitäs tässä pitikään tehdä, ensin kun se koitti käydä taskuillani, tutkiskeli yltympäriinsä ja vasta suurinpiirtein vikana vaihtoehtona ennen paikalta poistumista tunki sitten pikkuhiljaa nenänsä riimuun - ja sai samointein kyllä palkinnon uroteostaan.. tällä kertaa otin Kessun kanssa pienet peruutus ja väistöharjoitukset vasta, kun oltiin päästy pihaton puolelta pois ja jatkettiin sillä linjalla, että minun ohitseni ei talutettaessa mennä, joten tuli tehtyä pihapiirissä eksoottisia kuvioita, mutta kyllä jätkä on pikkuhiljaa oppinut! Ei tarvitse enää ihan hirmuisen kovaa painetta käyttää, että se tekee työnsä, edistystä siis tapahtuu - jonka lisäksi se on kyllä aika mukavasti jo löytänyt mieluisan kulkemispaikan talutuksessa. Itselläni oli niin rauhallinen ja kiva fiilis, että päätin tänään ruveta harjoittelemaan myös paikallaseisomista orin kanssa. Annoin narun tipahtaa lattialle ja sanoin vielä "paikka", pitelin kuitenkin narun toisen pään kädessäni päästäkseni puuttuumaan nopeasti mahdollisiin liikkumisiin. Aika monen monta kertaa harjaussession aikana sainkin Kessun palauttaa jalansijoilleen, mutta jokaisen palauttamisen jälkeen se seisoi hieman kauemmin paikallaan. Sain kuitenkin ennen pitkää harjaukset harjattua, kaviotkin putsatuksi (voi että, kuin ne on hienot!) ja lopulta vielä taas esittelyjen kautta satulan ja suitsetkin päälle. Herra seisoi niiden laiton ajan kyllä kaikkein hienoiten paikoillaan, vaikka suitsia laittaessa otinkin siltä riimun kokonaan pois, ennenkuin edes heitin ohjia kaulalle! Hieno jätkä <3

Ulkona rupesin säätämään satulavyön kireyttä heti tallipihalla, koska tänään olisi reipas maastopäivä. Hetken aikaa sain keskustella Kessun kanssa, ennenkuin se malttoi nätisti odottaa paikoillaan selkäänpääsyäni ja vielä, että saisin jalustimet kunnolla jalkoihin.. sitten se sai vihdoin luvan lähteä matkaan ja voi että sitä matkaamisen riemua! Ori malttoi juuri ja juuri pysyä käynnillä ja selässä oli suorastaan hankala välillä istua rennosti, mutta annoin toisen riemuita ja mennä pitkin ohjin, välillä hetkeksi stopata maisemaa katsomaan tai hajuja tutkimaan ja taas jatkaa temmeltämistä. Kun itselle meinasi ruveta vilu tulemaan vain istuessa, otettiin muutamia harjoituksia istuntaanvastaamisesta ja tehtiin siirtymisiä käynnistä pysähdykseen ja takaisin sekä ihan vain käynnin sisällä, yhä mahdollisuuksien mukaan täysin vapain ohjin. Kun ori sitten ensimmäisen kunnollisen hidastamisen teki pelkällä istunnalla, kehuin sitä paljon ja sen jälkeen annoin luvan lähteä ravaamaan. Ruuna lähti yllättävän rauhallista vauhtia, nakkeli kyllä hieman niskojaan ja lopulta tajusi vissiin, että ohjat ovat vieläkin vapaat, kun teki yhtäkkisen spurttauksen eteenpäin ja oli siirtyä laukalle asti, mutta pysyi ravissa, kun otin aavistuksen ohjaa hetkeksi käteen ja samalla rauhoittelin äänellä. Keventäessä tuli onneksi nopeasti lämmin ja sormetkin rupesivat sulamaan. Kessu oli kyllä ihan mahtava, sillä tuntui olevan superkivaa, kun sai "vapaasti" mennä ja lopulta pitkän loivan mäen alapäässä annoin sille luvan nostaa laukankin - ja otin ohjia vähän käteen, jotta saisin niistä tarvittaessa hieman ekstratukea, muutoin pidin toisella kädellä satulannupista hieman kiinni pysyäkseni tasaisesti kevyessä istunnassa, vaikka jätkä hieman iloittelikin ja lopulta kiihdytti ilmeisen täysille vauhdeille.. kun tuo pitkähkö nousu vihdoin oli loppu, oli Kessukin ilmeisesti jo valmis siirtymään rauhallisempaan askellajiin ja käänsin sen ikivanhalle metsätielle, joka nykyään oli lähinnä enää polku, siitä pääsisi hieman oikaisemaan kotimatkalla, mutta kahlaamista se kyllä orille tiesi, vaikka metsässä ei niin paljo lunta ollutkaan, kuin avarammilla paikoilla.

Metsässä Kessu kulki paljon varovaisemmin kuin tiellä ja kun puuskutus laukkapätkän jäljiltä oli tasaantunut, pyysin sitä siirtymään raville. Tunsin itse polun läpikotaisin ja tiesin, ettei lumen alla ole mitään yllätyksiä ja että polulla voisi vallan hyvin laukatakin, etenkin tällaisella hieman pienemmällä hevosella, kun ei tarvise satunnaisia pidemmälle kurottavia puunoksia väistellä. Aika kysellen Kessu kulki alkuun, mutta rupesi vissiin luottamaan siihen, etten aio tapattaa sitä, kun pyysin sitä vähän väliä lisäämään vauhtia, kun ei aina tiennyt, että ravaako se vai käveleekö.. Pikkuhiljaa rentous iski oriinkin ja se uskalsi itsenäisesti ottaa muutamia reippaampia harppauksia töppyröissä ja niiden jälkeisissä alamäissä. Oikeastaan olikin ihan kivaa ilmeisesti, koska sitten kun rupesin hiljentelemään vauhtia, oli ori taas jo vähän sitä mieltä, että voisi vielä jatkaa reippaammin. Loppukävelyt sujuivatkin sitten lähes alkumatkan veroisessa vauhdissa, joskin nyt Kessu välillä napsaisi kuusesta oksanpalan evääkseen. Muutamasta puusta saatiinkin noiden herkuttelujen seurauksena lumipölläys päällemme ja hieman aiempaa valkoisempina saavuttiinkin tallipihalle takaisin.

Kessu oli aikaste hikinen ja tallissa lähinnä otinkin siltä varusteet pois ja iskin paksuhkon, kaulakappaleellisen villaloimen sen selkään ennenkuin vein takaisin pihattoon. Rapsuttelin vielä hetken ja sai pari leivänmuruakin kunhan lopetti ensin niiden vaatimisen. Kollikin tuli hakemaan omansa, eikä ajanut edes Kessua pois paikalta! Lisäsin hieman heiniä verkkoihin ja lähdin sisälle lämmittelemään. Parin tunnin päästä kävin sitten siivoilemassa tarhan ja pihaton puolelta kakkakasoja ja otin Kessulta märän ja koppuraisen loimen pois. Vielä oli ori sen verran nihkeä karvaltaan, että hain sille tallista korkeaniskaisen fleeceloimen, että kuivaisi kokonaan, eikä jäätyisi suotta. Pojat seurailivat tiiviisti tekemisiäni kun pihattoa siivosin, välillä tuli heitettyä kasoja niiden päällekin, kun piti pää tunkea kottikärryihin, enkä katsonut missä jätkät ovat..

Vuolupäivä

Sain tälle päivälle vuolijan meille kyläilemään, mutta ajattelin ensin hieman liikuttaa hevosia, että on alkupäivällekin jotain tekemistä. Pojat ovat muuten ruvenneet jo vähän lähenemään toisiaan, ne saattaa satunnaisesti nähdä jopa muutamien metrien etäisyydellä toisistaan ottamassa vastaan tuulen ja tuiskeen, muissa tilanteissa ne ei vissiin vielä ihan kamalasti toistensa läheisyyttä kaipaile, vaikka välillä myös spurttailevat yhdessä. Heinäkasalla viimeistään huomaa kyllä marssitahdin, kun Kolli ajaa Kessun mäkehen, jos sattuu olemaan sitä mieltä, että juuri siitä verkosta tällä kertaa tahtoo syödä (meillä on kaksi heinäverkkoa siis pojilla käytössä).

Päädyin tänään käsittelemään ensin Kessun, että Kollia ei tarveisi rasittaa useammalla "treenillä" päivän aikana, vaan saisin sen suoraan liikutuksesta vuolijan käsittelyyn. Pihattoon ilmestyessäni sain tehdä jotain ennennäkemätöntä - Kolli tuli luokseni vapaaehtoisesti ja palkitsin sen asiasta silityksin ja rapsutuksin, mutta sitten jouduin hieman hätistämään, että pääsin Kessun luokse. Oli kyllä aivan mahtavaa huomata, kuinka nopeasti voi kaltoinkohdeltukin hevonen ruveta hakemaan kontaktia, kun sitä ei pahemmin ole "pakotettu" tekemään mitään. Ihana fiilis, kun toinen tahtoo tutustua, mutta vaikka harmittaa sitten ottaa etäisyyttä, on se ehkä ihan hyvä, että oppii ruuna siihenkin, ettei mennä jatkossakaan aina sen pään mukaan.

Apua, rönsyilee! Jos koetan ihan lyhyesti. Tehtiin Kessun kanssa maastakäsittelyä pihaton ulkopuolella ennenkuin mentiin tallin puolelle siistiytymään ja pukemaan varusteet - tänään voisin vähän ohjasajaa oria. Puin sille sidepullien lisäksi juoksutusvyön ja nappasin pitkät köysiohjat vielä mukaan, niin ei tarveisi itse tarpoa ihan kamalasti tuolla lumihangessa.. Käytiin ensin tarpomassa tiellä pieni lenkki alkulämmittelyksi (ainakin minulle..) ja sitten kentälle päästessä rupesin samointein pyytämään jätkää loittonemaan minusta ja pidin huolen, että kulkee tuntumalla. Alkuun ori tuntui hieman hämmentyneeltä, enkä tiedä, onko sitä ennen varsinaisesti ohjasajettu muussa tilanteessa kuin kärryille opettaessa, mutta nopeasti se rupesi hoksaamaan jutun jujua - että nyt on kyse jostain juoksutuksen ja kärryttelyn välimuodosta. Teetin jätkällä paljon erikokoisia ympyröitä molempiin suuntiin ja aika pian siirryttiin tekemään samoja kuvioita ravissa, jossa pyysin myös pätkittäin enemmän volyymia menoon - ja sitten taas himmattiin takaisin pienempään pakettiin. Yllätyin kuinka hyvin Kessu otti takajalkoja alle ja kulki ryhdikkäämpänä kuin mitä ratsastaessani sillä. Kun ori tuntui hyvältä käsitellä, otin ohjat lyhyemmäksi ja siirryin ihan likelle jätkää kokeillakseni, onnistuisiko väistötkin yhtä helpolla. Hetken kessu mietti, mitä ihmettä oikein mahdan yrittää, mutta kun pidin kevyen asetuksen väistön suuntaan ja avitin alkuun hieman kyljestä, rupesi homma sujumaan hieman myös jo pelkillä ääni- ja ohjasavuilla. Tänäänkään ei jätkä päässyt laukkaamaan, oli sen verran hikinen jo tästä kaikesta, että käytiin köpöttelemässä taas vähän lähitienoilla ennenkuin vein talliin odottelemaan kengittäjää ja viskasin villaloimenkin selkään, että kuivahtaa, tallissa kun ei ole erityisen lämmin, kun ei siellä hevosiakaan tällä hetkellä asu.

Palattuani pihattoon riimun kanssa Kolli katsoi tällä kertaa hetken minua vähän kysyvästi, mutta kutsuessani sitä tuli rauhaksiin luokseni ja nappasi porkkananpalan kädestäni. Silittelin ja rapsuttelin ruunaa hetken vain nautiskellen siitä, että se tahtoi olla lähelläni. Lopulta ojensin sille riimua tutkittavaksi ja hetken mietittyään ruuna ihan varovasti tunki turpansa ilman houkutteluja riimuun ja sain rauhassa sitoa sen vielä kiinnikin, ennenkuin kaivoinn Kollille porkkanaa taskustani. Lottovoitto <3  Koetin vielä pihatossa ollessamme vähän väistättää ruunaa ja voi kuinka se toimi kevyestä vihjeestä, kun vertaa Kessuun! Lopulta vielä otin peruuttamisharjoitukseen mukaan oman liikkumiseni, eli kun itse rupesin peruuttamaan, olisi ruunankin pitänyt ruveta - ja jos ei ruvennut, niin narua heiluttamalla sitten. Hitsit että se on vain niin fiksu! Jo kolmannesta yrittämästä se hieman kysyvännäköisenä otti miniaskeleen taaksepäin ja palkitsin sen ruhtinaallisesti porkkanoilla kun toinen miniaskel oli alkamassa. Sitten läksettiinkin taas kiertämään ensin jo "tuttu" lenkkipätkä ennenkuin mentiin tutustumaan kenttään. Lenkilläkin hieman leikittelin oman askellukseni kanssa ja seurailin sen vaikutusta Kollin menoon - jätkä tuntui herkeämättä tuijottelevan jalkoihini ja reagoi rytminmuutoksiin pienesti.

Kentälle päästyämme kierrettiin ensin paikat lävitse ja sitten pyysin ruunaa loittonemaan ja jatkamaan matkaa edelleni. Niin tehokkaasti oli jo perässäkulkeminen sille jäänyt päähän, että sain käyttää hieman luovuutta saadakseni pojan "edelleni" ilman, että olisin taasen stressannut sitä kamalasti. Lopulta tehokkaalla maiskutuksella ja pystysuuntaisella narun ravistelulla se kokeili pois- ja eteenpäin menoa saaden siitä heti palkaksi hiljaisuuden niin narun kuin äänenikin suhteen. Pian rupesi askellus ripenemään ja kun ruuna tuntui siltä, että olisi kiva saada mennä vähän kovempaakin, annoin sille luvan siirtyä raviin ja pyörin itsekin keskikokoista ympyrää, että sillä oli reilusti tilaa kulkea haluamaansa vauhtia. Kun vauhti meinasi hieman lopahtaa ja maiskautin vähäsen, lähtikin ruuna kuin tykinsuusta pukkilaukalla eteenpäin ja meinasi päästä kokonaan irti otteestani.. kun köysi kiristyi ja pakotti Kollin turpaa kohti ympyrän keskustaa, stoppasi se yhtäkkiä täysin. Puhuin ihan rauhassa ruunalle ja pyrin pääsemään takaisin pois sen kulkulinjalta, jotta ruuna kokisi turvalliseksi jatkaa taas ympyrällä. Tässä vaiheessa rupesi selkeästi jätkää jänskättämään ja hermostuttamaan, joten päädyinkin sitten palaaman sen luokse ja ottamaan muutaman tutun peruutusharjoituksen ja kävelin hetken matkaa kenttää ympäri sen edellä.

Muutaman kierroksen ja muutamien peruutusten ja pienten väistötehtävien jälkeen rupesi Kolli tuntumaan taas rennolta ja uskaltauduin koettamaan sen ympyrällelaittamista nyt toiseen suuntaan. Heti kun siirryin parempiin asemiin lähettääkseni sen kauemmas itsestäni, jännittyi ruuna selkeästi, kun odotin kaikessa rauhassa ja yritin olla kiinnittämättä huomiota jännittymiseen, rupesi ruunakin rentoutumaan ja ihan hiljaisesta äänimerkistä lähti suhteellisen rennosti, alkuun kysyen, mutta nopeasti rohkaistuen ja reipastuen, liikkeelle. Tähän uuteen suuntaan annoin ruunan ensin taas vähän kävellä ja makustella tilannetta ja vasta kun se pyrki itse riittävän aktiivisesti eteenpäin, pyysin sitä siirtymään raville. Kolli ampaisi raville taas aika rivakasti, mutta heti kun köysi rupesi edes hieman kiristymään, rupesi se selkeästi tarkistamaan reittiään, mutta uskaltautui pitämään rivakan askelluksen yllä. Kun ruuna jo rupesi puuskuttamaan, pyysin sitä siirtymään käyntiin ja lopulta pysähtymään. Tästä olisi ihan hyvä jatkaa toisena päivänä, ruunalle jäi hyvä maku suuhun varmasti viimeisistä iloitteluminuuteista. Lähdettiin vielä köpsöttelemään vanha tuttu lenkki ja matkalla annoin ruunan hieman tutkiskella metsänlaitaa ja maistaa jopa kuusenoksaakin.

Tallille päästessämme Kessu päästi melko raikuvan tervetulotoivotuksen ja Kollikin aavistuksen verran näytti suopealta innokasta oripoikaa kohtaan. Ehdin vähän harjailemaan Kollia kunnes vuolija saapui paikalle, onneksi ruuna ei sentäs hionnut, vähän oli nihkeä karvastaan, mutta ei vaatinut loimitusta. En olisi halunnut ruveta sitä kiusaamaan vielä moisilla kapistuksilla, mutta samalla muistin myös, että tarveisi ruveta varmasti treenailemaan myös loimittamista niin, ettei siitä seuraa ruunalle aina iso stressi. Kolli katseli kengittäjää hyvin epäileväisenä, mutta ei kamalasti pyrkinyt väistämään tätä, kun kengittäjä ei kiinnittänyt pahemmin huomiota ruunan epäluuloon - ja toimi kyllä erinomaisen rauhallisesti ja ystävällisesti hevosta kohtaan. Muutaman kerran ruuna pyrki pois tilanteesta, mutta ei kertaakaan silloin, kun jalka oli ylhäällä työstettävänä, vaan aina vasta saatuaan jalkansa "takaisin". Annoimme sen rauhassa ottaa paremman asennon ja paikan itselleen, ennenkuin vuolu sai jatkua. Viimeisen kavion jälkeen kengittäjä syötti ruunalle vielä taskustaan muutaman leivänpalasen. Sain palauttaa pihaton puolelle kohtalaisen rennon ja tyytyväisenoloisen jäpikän, jolla oli lisäksi nyt oikein kivassa kuosissa olevat kaviot!

Kessun kohdalla vuolu menikin melko rutiininomaisesti, ei sen kanssa ole käsitykseni mukaan ennenkään ollut ongelmia, ainoastaan kun pidin sitä melko löysällä narulla, pyrki se alkuun hieman pyörimään ja hyörimään ja tutkailemaan paikkoja sen sijaan, että olisi malttanut seistä jalka ylhäällä. Muutamasta muistutuksesta viisastuneena se sitten lopulta seistä tönötti kaikkien kavioiden laiton ajan paikoillaan. Yksi kavio jäi vielä hieman rumaksi, kun oli lohkeillut naulanreikiin asti, mutta se kasvaa varmasti nopeasti ja jo seuraavan vuolun jälkeen se toivon mukaan on jo paljon paremman näköinen. Otin Kessulta villaloimen vielä pois päältä, sutaisin karvat suoraksi ja palautin myös sen pihaton puolelle, ahmatti suuntasi jälleen suorinta tietä heinäverkolle - kun ei talliin oltu laitettu yhtään naposteltavaa ressukalle. Putsasin vielä Kessun käyttämän karsinan ja lakaisin vuolujätteet lattioilta, ennenkuin talsin kotiin laittamaan jotain naposteltavaa myös itselleni.

Lenkkeilyä

Ajattelin tänään ottaa molemmat jätkät vähän pihaton ulkopuolellekin tutustumaan paikkoihin, pakkasin taas taskut täyteen porkkananpalasia ja selvittelin kinosten lävitse tieni pihaton puolelle kera naruriimun. Koska Kolli pitää yhä (ja varmaan tulee sitten jatkossakin pitämään) pomon paikkaa itsellään, ajattelin tänäänkin ensin touhuta sen kanssa. Kutsuin ihan hiljaa jätkää nimeltä ja näytin houkuttelevasti porkkananpalasia kädessäni, jonka jälkeen jäin taas katselemaan taivaanrantaa ja odottelemaan, että eiköhän se sieltä tule. Tulihan se, aika piankin - eikä yhtään niin epävarmasti ja kyselevästi, kuin eilen! Kun ruuna oli riittävän likellä, jotta sain koskettua siihen, annoin porkkananpalasen ja siirryin aavistuksen verran paremmin sen viereen, rauhallisesti kaulaa silitellen ja harjantyvestä rapsutellen. Kolli käänsi hieman päätään ja katseli minua, mutta oli ihan rennon oloinen, joten tarjosin sille taas riimua sekä porkkanaa. Kun hetken mietinnän jälkeen ruuna tarjosi nenäänsä riimuun ja sain sen sille hivuttaen puettua ja annettua myös porkkanat, olin oikein tyytyväinen - voisin ehkä "uskaltaa" olla jatkossa aavistuksen reipasotteisempikin, jätkä kuitenkin vaikuttaa fiksulta ja tuntuu ymmärtävän sen, että koetan vain rauhassa tutustua ja olla hermostuttamatta sitä.

Lähdin talsimaan portin suuntaan köyden pikkuhiljaa kiristyessä välillämme ja antaen jo hieman painettakin ruunan niskaan, jolloin se lähtikin seuraamaan minua taas aavistuksen epäileväisen oloisena. Portille tullessa hidastin hieman askeleitani ja annoin Kollin tulla varsin lähelle, ennenkuin taas rupesin aavistuksenomaisesti heiluttamaan narua - ruuna pysähtyi niille sijoilleen, annoin sen ottaa pari kertaa henkeä, kunnes taas narua heiluttamalla pyysin sitä peruuttamaan, ja ruuna ottikin varsin ripeästi muutaman askeleen taaksepäin. Olin hyvin tyytyväinen, ja luotin siihen, ettei portin ulkopuolellakaan tule ongelmia asian kanssa. Kessu terästäytyi kun näki, että portti avataan, joten seurailin hieman sivusilmällä orin reaktiota asiaan - se rupesi kävelemään portillepäin ripein askelin, mutta sai Kollilta varsin terävän mulkaisun ja jäikin muutaman metrin päähän katselemaan touhuamme. Siirryin itse portin ulkopuolelle ja pidin narun sen verran lyhenä, että Kollin täytyisi seurata varsin likellä minua ja pienestä narun kiristymisestä se kiiruhtikin toiselle puolen porttia, yrittäen jatkaa samointein matkaansa odottamatta minua. Naru kiristyi ja Kolli tepsutti sen päässä puoliympyrällä, minun piti keskittyä hetkeksi porttiin, ettei Kessu seuraisi perässä, mutta uskoin Kollin rauhottuvan jos en kiinnitä huomiota sen hermoiluun.

Kun ruuna "lopulta" pysähtyi, pyysin sitä vielä peruuttamaan muutaman askeleen ja annoin taas hetken aikaa hengitellä ja katsella maailmaa portin tältä puolen ja lopulta pyysin ruunan luokseni hakemaan palan porkkanaa. Ajattelin tehdä ihan lyhyen, jotakuinkin kilometrin mittaisen lenkin, jonka aikana Kolli voisi katsella maisemia, tutkia lumivalleja tai vain köpötellä - ja samalla harjoiteltaisiin ihan vain sitä kulkemista, ettei tarvitse tulla tiukasti vierellä, vaan mieluummin hieman perässäni, naru löysällä. Näin talvisaikaan olisi ehkä toivottavasti myös helppo opettaa homma samointein niin, että vaikka kuljetaan "vapaammin", ei syömään mennä ilman lupaa.. kun sitten lähdin tepsuttelemaan pientä rinksaa, joka käsittää pätkän metsätietä ja pidemmän pätkää peltotietä, jäi Kolli yhä seisomaan portin tykö ja antoi riimun paineen kasvaa kohtalaisen isoksi, ennenkuin lähti kulkemaan perässäni. Ruunalla oli jatkuvasti kohtalaisen kysyvä ilme ja se tuntui pitävän erityisen tarkasti silmällä toimiani, eikä kiinnittänyt ympäristöön pahemmin huomiota. Ehkä se jatkossa hieman rentoutuu sitten, kun ymmärtää mistä on kyse. Ketään ei tullut lenkin varrella vastaan, joten saimme kuunnella vain toistemme jalkojen alla narskuvaa lunta. Koko matkan Kolli kulki ihan narun päässä, kaukana takanani ja antoi useampaan otteeseen köyden hieman jopa kiristyä välissämme, luulen, että se koetti etenkin alkumatkasta katsoa, mihin Kessu jäi.

Lenkki oli aika nopeaan suoritettu ja Kolli silminnähden rentoutui, kun pääsimme takaisin pihaton näköpiiriin, tässä vaiheessa myös Kessu heräsi ja suoritti jonkinsorttista tervetuloseremoniaa portin yli kurkotellen :D Vein Kollin kuitenkin tallin puolelle hetkeksi ja sitaisin ihan kevyesti kiinni käytävälle, syöttelin porkkanaa, harjasin vähän, syöttelin lisää porkkanaa, jos ruuna seisoi kauniisti paikoillaan. Samalla tunnustelin etenkin jalat lävitse, ettei vain pojat sitten kuitenkin olisi riidelleet, mutta kaikki näytti olevan erinomaisessa kunnossa, tosin ruunan kaviot tarvitsevat kyllä pikimmiten pientä trimmausta - siltä otettiin myyntitallilla jo kengät pois ja kaviot ovat vielä hieman irvokkaassa kunnossa. Vaikka Kolli olikin hieman sahapukkimaisesti jännittyneenä sisätiloissa, antoi se minun tutkia ja harjata varsin hienosti itsensä, ehkä sitä myös osaltaan auttoi hyvin löyhästi sidottu naru, jolloin se pystyi seuraamaan myös katseellaan tekemisiäni - ja annoin sen haistella ja tutksiskella harjat aina lävitse ennen käyttöä. Palautin Kollin pihattoon ja se tulikin hyvin halukkaasti perässäni, sain kerran jopa hieman rauhoitella sen menoa, ettei ohitseni rynnistänyt.

Laitoin portin vain osittain kiinni pihatolla ja päästettyäni ruunan vapauteen kutsuin vuorostaan Kessua luokseni, suoritin sen kanssa samat tervehdysseremoniat kuin eilen - ensin hieman namista luopumista, sitten riimu päähän, peruuttamista ja väistämistä. Siitä voisi tulla ihan hyödyllinen jokapäiväinen rituaali eloisan orin kanssa, ottaa aina alkuun pieni muistutus siitä, kumpi käskyttää kumpaa. Portista ulos mennessämme Kessu pyörähti vikkelästi ympäri niin, että naama oli taas pihatolle päin ja pyysinkin sitä heti peruuttamaan muutaman askeleen (vasta kohtalaisen kovalla paineella sain vastauksen) ja vasta sitten laitoin portin kunnolla kiinni. Vein orin suoraan talliin, mutta matka tuntui kestävän ikuisuuden, koska halusin myös sen ymmärtävän heti alusta alkaen, millä kohdin minuun nähden liikutaan. Monen monta kovalla paineella aikaansaatua hidastusta/peruutusta sai tuon pienen matkan varrella tehdä, mutta lopulta päästin sisälle ja sitaisin siellä myös Kessun kohtalaisen löyhään hirteen ja rupesin harjailemaan. Ori oli hieman levoton ja pyöriskeli jonkin verran, mutta ei reagoinut kyllä mihinkään hoitotoimenpiteisiin ärsyyntyneesti. Myös Kessun kaviot kaipaavat remonttia kenkien poiston jäljiltä, ovat jo vähän repaleiset reunoistaan, vaikkei se ole ollut muualla kuin lumisessa pihattotarhassa.

Esittelin satulan Kessulle ja se haisteli sitä innokkaasti, meinasi maistaakin, mutta siihen vedin jo tutkimisen rajan, heitin huovan selkään, asetin sen oikealle kohdalle ja laskin satulan vielä päälle. Hieman mallailin sitä selässä kunnes kiinnitin vyön ja siirryin suitsien kimppuun. Ajattelin rohkeana kokeilla suoraan sidepulleja, vaikka naulakossa roikkuu myös perinteiset hackamoret sekä kukkahackamoret, jotka voisi olla jossain määrin helpommat ymmärtää aiemmin kuolaimiin tottuneelle - mutta toisaalta, kait kaikki kuolaimettomat vaihtoehdot menevät samalla viivalla sellaiselle hevoselle, joka ei ole moisia ennen päässään pitänyt. Varmuuden vuoksi laskin riimun vain Kessun kaulalle suitsia laittaessani, mutta se seisoi kyllä varsin nätisti tässä vaiheessa jo paikoillaan ja antoi minun rauhassa säätää suitsia sopiviksi. Sen sijaan jätkän ilme, kun lähdettiin satula selässä tallista ja vain "riimu" päässä, oli kyllä näkemisen arvoinen. Otin kuitenkin jo käytävällä ensimmäiset pysäytykset ja molempiin suuntiin myötäämiset uusien päävermeiden kanssa ja ihan kohtalaisesti tuo sujui, kun vielä äänellä pysähtymisessä avusti. Laitoin naruriimun orille suitsien päälle vielä matkalle tallilta "kentälle" (eli varatarhaan, joka on suurinpiirtein tasapohjainen), mutta ei tarvinnut kertaakaan turvautua sen apuihin tuolla välillä.

Kentällä työstin Kessua vielä hieman maastakäsin, otin sen kanssa lisää pysähdyksiä ja myötäämisiä sekä kääntymisiä, jotta se oppisi reagoimaan paineeseen turvallaan/päässään oikein ja jotta minulla olisi parhaat edellytykset onnistua turvallisessa ratsastusretkessä :D Kiristin vielä satulavyötä ja hyppäsin selkään - tässä ei jätkä malttanut oikein seistä paikoillaan, mutta pyysin sitä selästä pysähtymään ja kun se vihdoin pysähtyi ja oli hetken hiljaa paikoillaan, kurkotin tarjoamaan sille vielä yhden porkkananpalasen. Sitten pyysin sitä vihdoin liikkeelle lumihangessa, jossa pieni ori sai ainakin varmuudella hyvää lihasjumppaa.. Kessu kulki energisesti ja halukkaasti, mutta pysyi käynnissä vapaista ohjista huolimatta. Selkeästi se tutkiskeli paikkoja, ja välillä pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan ja katselemaan ympäristöä. Rupesin pikkuhiljaa pyytämään orilta istunnalla hiljentämistä, eteenmenoa ja käännöksiä, tarvittaessa käytin myös ääntä ja ohjiakin, muutoin pidin vielä ohjat vapaina. Aika hyvin jätkä kuunteli istuntaa ja etenkin käännökset sekä eteenpäin ajavat avut se otti vastaan erinomaisesti. Hidastamista saatiin treenata monen monituista kertaa ja auttaa sekä äänellä että ohjalla, ennenkuin ne rupesivat sujumaan pelkän istunnankin kanssa. Otin myös pätkän käyntiä kevyellä tuntumalla, jotta pääsin myös selästä käsin kokeilemaan ohjasapujen toimivuutta. Aika hyvin ori kyllä reagoi etenkin istunnan avittamana tuntumalla ollessakin pidätteisiin - otettiin täten myös ravipätkä ja yllätyin, kuinka rennolla pitkällä askeleella ori eteni. Otettiin ravissakin käännöksiä, siitä muutamia siirtymisiä käyntiin ja käynnistä takaisin raviin ja lopulta annoin pikkuhiljaa ohjien tippua taas pitkiksi ja keventelin vielä pätkän matkaa ennenkuin istuin alas ja pyysin istunnalla Kessua hidastamaan. Tässä vaiheessa se ensin singahti eteenpäin ja meinasin horjahtaa selästä alas, olin ehkä turhasti tuudittautunut hyvään ohjailtavuuteen, mutta pysyin selässä kuitenkin, ja uudesta yrittämästä jäppinen sitten jo hidastikin käynnille, kun vähän vielä äänellä avitin.

Käytiin vielä kävelemässä sama lenkki lähiympäristössä, kuin mikä Kollinkin kanssa kierrettiin ja auratulla tiellä kyllä huomasi, että menohaluja aavassa maisemassa orilta kyllä löytyisi - jouduin aika monasti ottamaan ohjalla vauhtia takaisin käynnille, kun pelkkä istunta ja ääni eivät aitojen ulkopuolella (vielä?) riittäneet. Metsätien pätkällä Kessu oli vähän sitä mieltä, että metsän puolella olisi kivempi kävellä ja etenkin kuusenoksia olisi mukava jäädä napostelemaan pidemmäksikin aikaa - ja sitten taas kun pyysin eteenpäinmenoa, koetettiin tehdä singahduksia! Ihanan virkeä eläin, joka onneksi sentään myös kuuntelee edes ohjaa hidastavana apuna! Takaisin pihatonvierelle päästyämme laskeuduin selästä, annoin porkkanan, koska Kessu seisoi hienosti paikoillaan ja sitten ohjasin orin suoraan takaisin pihattotarhan puolelle, jossa riisuin siltä varusteet ja totesin, että koska se ei moisesta pikkulenkistä hionnut, en jaksa ruveta sitä harjaamisella enää rasittamaan. Ori hörähti hieman Kollin tullessa sisätiloista ulos ja oli ravaamassa jo ruunan luokse, mutta Kolli kyllä ilmaisi varsin selkeästi yhä, ettei ihan niin läheisiä kavereita olla, että tarveisi tulla morjestamaan.. :D

Tutustumista

Kaikki on onneksi mennyt hyvin, vaikkei jätkät nyt vielä ainakaan ylimpiä ystävyksiä ole, niin ne sietävät toisensa hyvin niin pihaton sisätiloissa kuin tarhankin puolella - ja kumpainenkin on pysynyt täysin ehjänä ilman pienintäkään nirhaumaa. Tuntuu aivan lottovoitolta ja eiköhän nuo tuosta ystävysty, kun rupeavat tottumaan toistensa läsnäoloon paremmin. Aamulla kun kävin lisäämässä heiniä hevosille, olivat ne varsin unenpöpperöisinä sisällä - eri puolilla tilaa, mutta sovussa kuitenkin. Tervehdin molemmat ja tarkistin nopealla silmäyksellä, että näyttävät olevan yhdessä koossa, Kolli vähän oli sennäköinen, ettei kamalasti tarvitse hiplailla, joten tyydyin siihen, että se uskalsi tulla hetken mietittyään luokseni nappaamaan makupalan, eikä hävinnyt samointein paikalta. Jätin jätkät heräilemään uuteen ihmeelliseen päivään ja kävin keittämässä itselleni aamuteet.

Palasin muutaman tunnin päästä katsomaan poikien vointia ja ajattelin ottaa molempien kanssa pienet tutustumiset ihan kahdestaan ja samalla aloittaa niiden kanssa esikoulun tulevaa elämää varten. Jätkät olivat siirtyneet tarhan puolelle, kuten odotettua, eikä pieni tuuli ja lumisade tuntunut haittaavan niitä millään muotoa. Yhä pysyttelivät välimatkan päässä toisistaan, mutta muutoin tunnelma oli hyvin leppoinen, taisin rikkoa jonkunsortin aamupalaa seuranneen lepohetken tulollani. Varustin taskuni täyteen pieniä porkkananpalasia ja menin naruriimun kanssa kysyvännäköisenä sisälle tarhaan, katselin, kumpi jätkistä olisi kiinnostuneemi tulemaan kanssani ensimmäisenä ihmettelemään toisiamme. Molemmat ottivat lähes yhtäaikaisesti askeleen kohti, pysähtyivät, Kollilla hieman kiristyi suupieli ja korvat kääntyivät aavistuksen luimuun, jolloin Kessu otti juuri ja juuri puolikkaan askeleen taaksepäin. Olin varsin häkeltynyt, sillä vaikka oletuksena toki on, että vanhempi hevonen on pomi, ajattelin luonnollisesti, että kyllä ori varmaan on pomo ruunan silmissä.

Otin muutaman askeleen puolittain Kollia kohden ja jäin sitten taas katselemaan maisemia, antaen ruunalle aikaa miettiä tilannetta. Pidin riimun köysineen löyhästi kädessäni, toisessa kädessäni oli piilotettuna muutama porkkananpala. Kesti jonkun aikaa, kun jätkä pikkuhiljaa hipsi luokseni selkeästi uteliaana, mutta myös varautuneena. Annoin sen kaikessa rauhassa tutkia kättäni, riimua, selkääni, haistella porkkanoita toisessa nyrkissäni ja vasta pikkuhiljaa rupesin kiinnittämään oman huomioni ruunaan taivaanrannan päivittelyn sijaan. Kun Kolli antoi minun silittää kaulaansa ilman suurempaa jännitystilaa, nostin riimua ylöspäin ja odottelin taas, että asiasta hämmentynyt hevonen tutustui riimuun uudelleen, vähän jopa maisteli sitä. Lopulta tarjosin porkkanaa riimun turpaosan lävitse ja ruunan sitä hamutessa pujotin varovasti riimun turvalle, rauhallisin liikkein ja kokoajan Kollin mielentilaa seuraillen viritin myös niskakappaleen kaulalle ja siitä sidoin kiinni, vähän vielä kiristäen, ettei riimu tipu päästä. Annoin taas palan porkkanaa ja päätin varmuuden vuoksi ottaa ihan ensimmäisenä peruutusharjoituksen.

Heiluttelin kevyesti narua ja kuten arvelin, melko pienestä liikkeestä Kolli lähtikin taaksepäin ja pyrin lopettamaan narun liikuttamisen heti, kun se siirsi painoaan taakse, odotin että jätkä rauhoittuu seisaalleen ja annoin sen hetken miettiä. Heiluttelin taas narua ja lopetin liikkeen heti kun sain Kollilta vastauksen. Kessu katseli meitä hyvin kiinnostuneen oloisena, välillä vaihtoi hieman paikkaa, mutta pysytteli kauniisti etäämpänä. Kolli näytti siltä, kuin sillä olisi hyvin ristiriitaisia fiiliksiä tämän toiminnan suhteen ja se pyrki jopa hieman lähemmäs minua. Heilautin taas narua ja sain samointein vastaukseksi muutaman ripeän, mutta kohtalaisen rennonoloisen peruutusaskeleen. Siirryin varovasti takaisin ruunan viereen, silittelin sitä kaulalta, pyysin väistämään hieman molemmilta puolin ja porkkanan jälkeen vapautin riimusta. Jätkä jäi seisomaan varsin hölmistyneen oloisena, ei ole tainnut ressukka tottua moiseen käsittelyyn.

Jätin Kollin märehtimään juuri kokemaansa ja siirryin Kessun tykö, joka asian myös huomioi, mutta pysyi paikallaan muutoin, otti ehkä askeleen ihan loppumatkassa suuntaani. Esittelin orille riimua ja näytin myös, että kädessäni on porkkanaa - tässä tapauksessa vain ensin opeteltiin muutaman palan kanssa namista luopumista, ennenkuin saa luvan sen ottaa. Ihan varuuksi, ettei ori luule heti alkuunsa liikoja itsestään. Ei se tyhmä ole ja kohtalaisen sopuisana luonteena myös nopeasti lopetti porkkanan havittelun ja sai siitä palkaksi sitten ensin havittelemansa palasen. Riimun puin vielä samalla tyylillä, sitä "auki" pitäen ja antaen orin itse miettiä, mitä oikein tarkoitan, lopulta se haparoi turpaansa oikeasta lävestä ja sai kuin saikin haluamansa porkkanan - ja sitä rouskutellessaan kiinnitin riimun tukevasti sille päähän.

Aloitin myös Kessun kanssa peruuttamisesta ja kuten odotinkin, sai sen kanssa laittaa naruun jo aikamoisen paineen, ennenkuin tuli elettäkään taaksepäin menosta. Sivuttaista siirtymistä ja myös puolittaista askelta eteen kyllä ensin tarjottiin, kunnes lopulta tuli se pieni painonsiirto taakse ja toinen etunen nousi maasta laskeakseen about samaan paikkaan kun lopetin paineen. Eikun uusiksi, ja vielä kerran! Kolmannella kerralla sain jo jopa kokonaisen askeleen taaksepäin. Siirryin kopeloimaan orin etuosaa ja vähän ajan päästä pyysin siirtämään takaosaa sivulle. Hieman Kessu näytti närkästyneeltä ja luimisteli, sain myös työntää kohtalaisen reippaalla otteella sitä lonkan kohdalta, ennenkuin ori suostui tekemään elettäkään siirtyäkseen. Sitten taas toistettiin ja toistettiin, kunnes takaosa siirtyi kunnolla, joskin yhä painetta sai antaa aikalailla. Sama myös toiseen suuntaan, joka oli kyllä syystä tai toisesta helpompaa ja pärjättiin pienemmällä paineella. Lopulta siirryin vielä Kessun eteen ja pyysin sitä taas narua heiluttaen peruuttamaan kaksi muutaman askeleen "pätkää". Rapsutin oria kiitokseksi ja päästin senkin takaisin vapauteen, se hetken seisoi kysymysmerkkinä paikoillaan, kunnes lähti poispäin rauhallisella ravilla ja suunnisti heinien luokse. Tuli vissiin nälkä tällaisen suuren suorituksen jälkeen :D

Jätin pojat natustamaan heiniä lumisateeseen ja palautin riimun tallin puolelle säänsuojaan. Olen kyllä ihan tyytyväinen molempiin hevosiin, toimivat kohtalaisen odotetusti ja tämä riitti hyvin ensimmäiseksi kerraksi. Illemmalla kävin vielä harjaamassa Kessun tallin puolella ja otin ennen ja jälkeen talliinmenon sen kanssa muutaman pienen peruutuksen. Kollin annoin olla muutoin rauhassa, mutta iltakauroja antaessani vaadin ensin saada silittää sitä kaulasta ja ryntäistä, ennenkuin annoin kauraämpärin naaman eteen.

Pojat kotiutuvat

Tästä se lähtee, aamutuimaan lähdin ajelemaan, jotta saan jätkät omaan pihaan. Pihatto on odottanut asukkaita jo turhan kauan. Varasuunnitelmakin on jo tehtynä, että jos jätkät vihaavatkin toisiaan :D Kunnianhimoisena suunnitelmanani kun on saada pidettyä ruuna ja ori yhdessä, mutta en viitsinyt sentään myyjää vaivata tällä asialla, etenkin kun meillä ei ole täällä tammoja joista "tapella". Lastasimme ensin Kessun ja jäppinen astelikin koppiin varsin mallikkaasti. Jännäsin ehkä itse jonkinverran Kollin lastaamista sen taustan tuntien, mutta pyrin silti pysymään rentona ja annoin ruunalle tilaa ja aikaa miettiä tekemistään. Toivoin myös, että jo kopissa oleva Kessu näyttäisi mallia siihen, ettei koppi ole paha paikka.

Jonkun tovin Kolli seisoskeli epäileväisennäköisenä narun päässä, välillä otti askelta sivulla ja välillä toiselle sivulle, mutta pikkuhiljaa uskaltautui kohti koppia ja houkuttelevaa leipä-porkkana-ämpäriäni.. kun tuli lastaussilta vastaan, Kolli pysähtyi pitkäksi toviksi miettimään ja yritti venyttää kaulaansa hapuillessaan ämpärin sisältöä. Tässä vaiheessa "terästäydyin" itse ja olin valmiina tyrkkäämään ämpärin jätkän turvan eteen heti kun se tekisi elettäkään nostaakseen toisen etusen lastaussillalle. Kun se hetki vihdoin koitti ja tyrkkäsin ämpäriä eteen, säpsähti Kolli hieman, mutta aika pian uskaltautui jo uteliaana takaisin sillan viereen ja asetti toisen etujalkansa siihen kuin kokeeksi - tällä kertaa tyrkkäsin ämpäriä rauhallisemmalla otteella jätkän nenän eteen ja Kolli herkutteli hetken porkkananpalalla. Askel askeleelta se tuli tällä tavoin aivan "vapaaehtoisesti" koppiin sisälle asti, aikaa se otti, mutta mihinkäs meillä oli kiire - Kessukin lähinnä keskittyi heinäverkon sisältöön ja koetti sivusilmällä katsella, mitä takana tapahtuu.

Hieman Kolli oli hermostuneen oloinen, kun sain sen kiinnitettyä ja lastaussiltakin oli jo nostettu, Kessukin vähän pörhisteli, mutta ei sen kummemmin machoillut. Matkaan lähdettiin jännittyneissä tunnelmissa ja vielä jännityneempänä kotipihalla avasin lastaussillan, kun mietin, mikä näky minua odottaa. Kollilla oli jo kiire ulos kopista, Kessu lähinnä tyytyi huutelemaan, saamatta mistään vastausta huudoilleen. Purettiin ensin Kolli ja päästin sen tutustumaan pihattoon hetkeksi itsekseen. Kessun kanssa tehtiin alkuun pieni kävelylenkki ja annoin sen purkaa pellolla energiaansa juoksutusnarun päässä, ennenkuin mentiin pihaton aidan tykö katselemaan, tulisiko Kolli morjestamaan oria, ja tulihan se.

Annoin Kessun olla aika pitkällä narulla, kun pojat pääsivät ensikertaa oikeasti toisiansa haistelemaan - melkoista vinkumista ja kuopimista siitä seurasi, mutta aika nopeasti tylsistyivät toisiinsa ja rupesivat katselemaan muita juttuja. Uskaltauduin täten viemään Kessunkin pihattoon sisälle, mutta pyysin kaveriani hieman vahtimaan, ettei Kolli tule sisätilohin sillä aikaa, kun Kessu sinne tutustuu. Jos joku tappelu syntyisi, en tahtoisi sen syntyvän sisällä! Lopulta Kessu oli tutkinut sisätilat ja meni arkailematta ulos, tässä vaiheessa meinasi itselle iskeä stressi ja rupesin jo näpyttelemään eläinlääkärin numeroa ihan varmuuden vuoksi.. poikien ensikohtaaminen "vapaudessa" kuitenkin sujui onnekseni samalla tapaa kuin aidankin takaa - nuuskimista, huutamista, pientä kuopimista ja muutamia pieniä varoituspotkuja. Aika nopeasti kuitenkin oli näennäinen sopu syntynyt ja jätkät jatkoivat uuteen kotiinsa tutustumista toistaiseksi pahemmin toisistaan välittämättä.

Tästä on hyvä jatkaa. Jännityksellä odottaen, että pysyykö sopu vai ei.